Nyt olen saanut otettua kuvia punaisesta jakusta, vuodatus ei niitä vaan saa ladattua, taas kerran.

Näiden kaikkien kommervenkkien takia voin todeta, että Värinä käsissä tulee muuttamaan uuteen osoitteeseen. Kunhan kaikki on valmiina, toivotan teidät uuteen osoitteeseen ja vaihdan blogilistankin osoittamaan teidät sinne. Tämä ei ole mikään pikaistuksissa tehty päätös, vaan se on hautunut jo pitkään mielessä, en ole vain ehtinyt tai jaksanut vaihdosta tehdä.

Ensimmäisenä uuteen osoitteeseen ilmaantuu punainen jakku, sen jälkeen ohjetta aiemmin esitellylle tunikalle.


Edit: Tervetuloa! Uudistunut blogini löytyy osoitteesta http://milliini.blogspot.com

No ei tullut tänäänkään sitten kuvia siitä alpakkaisesta jutusta. Tämän sain eilen valmiiksi, ja koska tänään kiskaisin päälleni, päätin ottaa siitä kauniita itselaukaisinkuvia... Varoituksen sana lienee paikallaan. Minä en sitten niitä pienemmäksi photoshoppaillessani älynnyt katsoa, että millä laadulla se tallentaa vaan painelin ok:ta... laatu siis on surkea. Harmittaa. Ei pysty enää korjaamaankaan. Teille, jotka tätä luette pelkästään rss-syötteen kautta, saatte tästä vielä karmeamman kuvan. Anteeksi.


Pötkylää voi käyttää mekkona

Mutta enemmän käyttöä sille varmasti on tunikana.

Seuraavan kerran lupaan tiirata tarkkaan mitä nappuloita painelen. Kahden meemi/valituspostauksen jälkeen tulevat pikselihirvityskuvat saavat varmasti tilaajat kaikkoamaan. Jos haluatte nähdä samoja kuvia vähän siedettävämpänä, katso flickr. Sieltä löytyy kyllä muutakin hirvittävää.

Alpakkajakku on valmis ja kasattu. Napit puuttuu. Äitin nappilaatikosta meinaan perjantaina kaivaa. Kunnollisia kuvia on siis tulossa ehkä noin viikon päästä kunhan palaan työharjoittelusta entisestä kotikaupungista Kotiin. Jos säät ja kuvaaja sallivat.

Päällehän tuo jäi. Ei kutita, on aika yksinkertainen ja tosi kivan värinen. Hihan mallista en hirveesti tykkää eikä se oikein mun vartalossa istu niinkuin siinä kuvassa. Pitää katsoa nappien kanssa tuliko katastrooffi vai kykeneekö käyttämään.

Yksi mekko:

Kaksi mekko:

Mitä nyt?

Onkohan näissä kaavoissa jotain hämärää? (a.k.a. olen pukeutunut animehahmoksi)

Ei vaan, se mekko tuli tuolle tiimalasivyötäröiselle Saksalaiselle.

Niinkuin moni varmaan jo arvasikin.

Ei noista kankaista ihmisen mekkoa olisi tullut. Sisuskangas on paksua ja liurua, joten ompelujälki ei ole esittelyn arvoista. Ulommainen kangas taas on paksua puuvillaa ja maalattu akryyliväreillä. Eli ihan tönkköä. Olin joskus maalannut tuon opiskelijasoluhuoneeni ison ja ruman ilmoitustaulun peitoksi. En usko, että olisin koskaan sitä enää seinälle laittanut, joten pääsi toiseen käyttöön.

Toisin kuin moni varmaan jo luulee, en ole mitenkään musiikillisesti lahjakas. Pohjat sille oli tosin olemassa; äiti osaa laulaa, en minä ihan sävelkuuro ole, ja ensimmäisen soittimenkin sain tosi pienenä (melodica). Sen jälkeen olen yrittänyt soittaa koskettimia, kitaraa ja erilaisia rytmisoittimia. Debyyttini muusikkona olen tehnyt koulun kevätjuhlassa soittamalla nokkahuilulla Edelweisin. Sen jälkeen en ole moista soitinta turruuttanut. Näin myöhemmällä iällä olen esiintynyt soittaen bändissä triangelia.

Mutta jos ei ole lahjakkuutta, täytyy harjoitella enemmän. Ja intoa kyllä löytyy. Kyllä hallitsemillani soinnuilla jo monta lastenlaulua säestää, ja Mieskin on kehunut, että kyllä siitä biisin tunnistaa :)

Veronpalautuksista osa tuli tänään postissa tässä muodossa:

Kisukin on musiikkimiehiä:

Unto taas tykkää enemmän laatikkoleikistä.


Olisin jo aiemmin hehkuttanut, mutta tuli yhtäkkiä tarve rymsteerata. Pyöriteltiin sitten taas kerran sohvaa, lipastoja, kirjahyllyä ja telkkaritasoa ympäri kämppää. Kaikille niille paikka löytyi, ainakin melkein. Kissojen laatikot ei enää mahdu olemaan kerrostalokämppänä. Unton pitää opetella nukkumaan muualla kuin yksiössään, ellei yhtäkkiä jostain joku nurkka ilmaannu.
Pitkään on ollut jo hinku muuttaa. Nyt tää ois niinku puoliks ois muuttanu. Jos tällä siihen asti pärjäis että löytää kohtuuhintaisia kämppiä jostain eli toukokuuhun asti.

Pahoittelen naapureille innokkaasta rummuttamisesta ja tavaroiden siirtämisestä aiheutunutta meteliä. Alaovella on kohta varmaan lappu, joka alkaa: "sinä, joka soitat djembeä..." Niin. Käsillä saa vaikka mitä aikaan.

Steffin kirjoitus sai minut miettimään tänään, kuinka ympäristöystävällinen olen. Niin pitkälle en aio mennä, että vessapaperin jättäisin, mutta jotakin sentään voin tehdä. Vanhat tavat kunniaan:

Nyt loppui paperiin turruuttaminen. Ja onhan nämä nyt nätimpiäkin kuin se keltainen vessapaperin pala, jota olen tähän asti käyttänyt. Nenäliinojen ompelu ei kummoisia taitoja vaatinut, ompelin neliskanttiseen kangaspalaan tiheän siksakin reunaan. (noh, olisihan senkin siistimmin voinut tehdä, mutta nämähän ovat vain räkää varten...) Kirjailin jokaiseen jonkun pienen jutun kulmaan. Vanhat tyynyliinat ovat muuten mainiota materiaalia: kangas on muokkautunut kivan pehmeäksi jo valmiiksi. Niistä nämäkin on tehty. Minä kun tunnetusti säästän vähän kaikkea. Nyt kun muistaisi vielä ottaa lapun mukaan kun lähtee johonkin. Laitan muutamasta kirjailusta kuvan tähän. Kaikki ei onnistuneet. Ei kirjailut eikä kuvat. Mutta eiköhän noihin nokkansa kehtaa pyyhkiä.


Ja maailma pelastuu! (liitä tähän ironinen hymiö)

Toivottavasti kukaan ei kuvittele, että tässä postauksessa puhutaan lentovarusteista. Tiedossa varmaan taas ihmeellisten Google-hakusanojen kautta blogiini eksyviä. Valitan jo näin etukäteen.

Hattu valmistui. Lisäsin siihen tupsun ja i-cordit. En saanut tiheyttä passaamaan, ja niillä tiheyksillä hatusta piti tulla liian suuri. Tuli ihan vähän liian pieni. Ajattelin, että vesi varmaan auttaa ja pesaisin sen käsin. Tuli sitten vähän iso. Mutta tykkään mallista, voisin tehdä toisen luonnonvalkoisena. Ja tämä oli paras kuva, mitä sain tänään aikaiseksi:

Piti tulla pois tuolta parvekkeelta heilumasta, kun ihmiset alkoivat tuijottaa. Lanka on Riikalta voittamaani

Sain joululomallani valmiiksi villatakin, jota olen aina neuloskellut kotikaupungissa isän luona vieraillessani.


Langat purin siitä elämäni ensimmäisestä villapaidasta, joka ei liian onnistunut ollut. Tähän olen hiukkasen tyytyväisempi. Lanka oli hauskaa, sellaista kuhmuraista, joten neulepinnastakin tuli epätasaista. Tuli tätä sitten neulottuakin yli puoli vuotta, ja joskus väliä oli monta kuukautta, ihme kyllä silti kavennukset sun muut pysyivät samoina eri kappaleissa. En siis tehnyt tätä minkään ohjeen mukaan vaan keksin sitä mukaa kun tuli sopiva vaihe vastaan. Kasaaminen vasta hauskaa olikin, ja huppua neuloin nappilistaa vailla oleva mutta muuten kasattu takki päälläni.

Minä, Mies ja kissat toivotamme kaikille oikein hauskaa, onnellista ja riemukasta uutta vuotta!