Toivottavasti kukaan ei kuvittele, että tässä postauksessa puhutaan lentovarusteista. Tiedossa varmaan taas ihmeellisten Google-hakusanojen kautta blogiini eksyviä. Valitan jo näin etukäteen.

Hattu valmistui. Lisäsin siihen tupsun ja i-cordit. En saanut tiheyttä passaamaan, ja niillä tiheyksillä hatusta piti tulla liian suuri. Tuli ihan vähän liian pieni. Ajattelin, että vesi varmaan auttaa ja pesaisin sen käsin. Tuli sitten vähän iso. Mutta tykkään mallista, voisin tehdä toisen luonnonvalkoisena. Ja tämä oli paras kuva, mitä sain tänään aikaiseksi:
1192224.jpg
Piti tulla pois tuolta parvekkeelta heilumasta, kun ihmiset alkoivat tuijottaa. Lanka on Riikalta voittamaani
King Cole Merino Blendiä kaksinkertaisena, tosi ihanaa. Harmittaa vaan kun se meni melkein kaikki tähän. Olisin toivonut saavani vielä lapaset aikaiseksi, täytyy varmaan hankkia sitä jostain lisää. Mistä sitä saa?

Ja selvennykseksi viimekertaiseen neuleprojektihaaveeseen: ne kengät.
1192234.jpg
Toivottavasti nyt "ottaa kirjoneulemalli kengistä" kuulostaa vähän järkevämmältä.