787409.jpg
Niillä on kerrostalo, mutta näköjään ne mahtuu yhteen yksiöönkin.
787415.jpg
Kisun naama alkaa jo hahmottua. Silti olisi yli puolet tekemättä. Ja niskat jumissa, mutta ei pysty pysymään tästä erossa.
787418.jpg
Ei se näytä siltä Onionilta, mutta se olikin vaan innoitus. Ja nuo tyynyliinat on siksi rytyssä kun niitä on jo käytetty. Ihan nukkumiseen, en tehnyt pelkästään koristeeksi.
787436.jpg
Se hame jonka innoituksen sain miltei unessa. Päällikangas on ruskeaa ja vaaleanpunapilkullista, vuoriksi käytin vanhaa verhoa, sitä on myös taskujen sisäpuolet. Tää on ihana, tällaisen tahdon toisenkin! Kaavoja olen jo modeerannut, kun vaan pääsisi uudestaan kangaskauppaan valkkailemaan toista päällikangasta, verhoja on vielä jemmassa vuoriksi siihenkin.