995675.jpg
Baskeri on ihan omalla mallilla ja mitoilla, kolmosen puikoilla Rose-mohairista tehty. Neulejäljestä tuli tiivistä ja lämmintä, jota tavoittelinkin. Tätähän siis suositellaan viitosen puikoille. Aloitin päälaelta leventämään neliömäisesti, kavennukset tehty kuitenkin kahdeksaan kohtaan. Reunassa 2o, 2n -resori.
995671.jpg
Lapaset myöskin kolmosen sukkapuikoilla. 2o, 2n -resori näissäkin. Sama lanka. Nyt uudelleenneulottuina istuvatkin ihan hyvin.
995668.jpg
Huivi on sitten viitosen puikoilla, mallina Tikrun Omppu. Jos Hiiruskalla oli Valkea kuulas, tämä on varmaan sitten jouluomena.
995691.jpg

Nyt on kerrankin kuvassa hiukset ja naama laitettuna. Mennään illalla keikalle. Ja vaikka punkia siellä soitetaankin, en ole naamioitunut punkkariksi. Kyllä sitä saa minunkin näköiset ihmiset kuunnella. Voi tietysti olla, että koska en ole tottunut pitämään meikkiä naamassani, olen saattanut iltaan mennessä saada meikin silmiäni hankaamalla hyvinkin punk-henkiseksi.