Aamusella haamusin kun alkoi häiritsemään se, että yöpöydällä -laatikossa oli kirja, joka oli jo aikaa sitten luettu ja jo kirjastoon palautettu. Tämä nykyinenkin on kohta valmis. Sitten täytyneekin keskittyä tenttikirjoihin taasen kerran, ja antaa hyvän kirjallisuuden odottaa.

672234.jpg672238.jpg
Tämän sain äskettäin valmiiksi. Olin jo aikaa sitten saanut tuon päällyskankaan pisteltyä ja hetken sen jälkeen sen ommeltua sisäkankaan ja koko tekeleen puoliksi pussiksi, mutta noiden avainlenkkien kiinnittämistä ja nepparin paikalleen saamista se sai odottaa kuukausia. Tämä siis on pussi, johon voi kiinnittää avaimet, ja pussiosaan voi tallettaa mitä haluaa. Suunnittelin antavani sen uuden kodin kunniaksi serkulleni, mutta pähkäilen vielä onko se tarpeeksi siistiä tekoa vai pidänkö sen itse.