Omistan tämän hetkisen teille.
En ollut varsinaisesti mikään käsityönopettajien kauhu, mutten mikään mieluisin oppilaskaan. Kun sattuu olemaan luovaa ja kärsimätöntä mallia, ei oikein synkkaa käsityönopettajan kanssa, joille kaikille on suotu joko synnyinlahjana tai sitten saatu aikaan vuosien koulutuksella rautaiset hermot ja perfektionismi.
Sen kaiken purkamisen, seiskamiinukset ja "olisit kyllä voinut harsia" - huomautukset olen antanut anteeksi ja unohtanut, mutten ole unohtanut sitä, kuinka niin pitkään kuvittelin olevani huono käsitöissä. Kuinka voikaan olla niin väärää luonteenlaatua harrastukselle, joka on kuitenkin koko elämän mitan ollut niin rakas.
Viime lokakuussa opin (kun muutin poikaystäväni kanssa yhteen), ettei aina ole väärin vaan voi olla myös erilailla tehty. Samalla tavoin kuin vain puoliksi, puoliksi ja taas puoliksi viikatut pyyhkeet on erilailla kuin minun puoliksi, puoliksi ja sitten kolmeen osaan viikatut, voivat minun takakautta kierretyt nurjat silmukkani olla erilaisia, eivät väärin.
Minä osaan, ja opettajat eivät sitä ymmärtäneet. Minä ymmärrän sen nyt. Kiitos siitä miehelle, joka tekee kaiken hieman eri tavalla.