Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja
Kirjoituksia, maalauksia, neulomuksia ja kaikkia muitakin käsitöitä mitä kuvitella saattaa. Writings, paintings, knittings and all handicrafts I can imagine
19.08.2007 - 13:14
Olin saanut poissaollessani kivan kunniamaininnan. Kiitos, Golden, jos jotain haluaisin olla, niin kaikkein mieluiten rrock. Nyt täytyykin miettiä kenelle tätä jatkaisin, onkohan maailmassa vielä ihmisiä jotka tätä ei ole saaneet?

Kotonakotona ollessani veistelin patsasta taas enemmän shetlanninponin muotoon ja kokoon, vielä olisi aika paljon taltta ja vasara -hommaa jäljellä, tosin en uskonutkaan että se ihan hetkessä valmistuisi. Tykkään älyttömästi tuollaisesta naputtelusta, on kiva seurata kun puu työstyy ja tuntuu että siinä työstää itseäänkin. Kädet tuli kipeiksi, mutta mitäpä siitä. Jos vielä tässä vaiheessa lähtisin kouluttautumaan uudelleen, lähtisin kuvanveistolinjalle taidekouluun. Ja sitten pitäisikin jo hankkia ateljee (=verstas).

Innostuin myös niinkin luovaksi että kokeilin vapaavirkkausta. Hauskaa oli sekin! Tälläisen ketunpojan sain aikaiseksi niistä langanlopuista joita sieltä löytyi.

Käyttökohdetta en ole vielä keksinyt.

Pikkuhiljaa tässä alkaa gradublogikin päivittymään, sillekin täytyisi ajatuksiaan alkaa jakamaan. Täytyy tunnustaa että ei ole paljon kesän aikana se mielessä käynyt. Nyt kuitenkin taas innostaa, ja varmaan vielä enemmänkin kun pääsee kentälle aineistonkeruuseen. Lasten kanssa on kuitenkin niin kiva riehua (sanoo vastuuntuntoinen ja luotettava lastentarhanopettaja).
08.06.2007 - 17:15

Oliviaa 100g, nro 5 virkkuukoukku. Samalla mallilla tehty kuin musta villainen talvihattu.
29.05.2007 - 19:08

First crochet hexagons, for about 200 of them (I have 41 ready). Then weave in ends, two or more per hexagon (it's good that when I grow up I will be finishing fairy, I love that so much). Then iron them, one by one. After that, sew them together and fashion them to jacket pieces. After that, it's only blocking and weaving in some two hundred ends from sewing them together. When done this, it may look remotely something like Potholder Jacket from Odd Molly (with some luck).

Virkkaa ensin 200 kuusikulmiota (minulla on tehtynä 41 eri vaiheissaan). Sen jälkeen päättele langanpäät. Tämän jälkeen höyrytä kuusikulmiot yksitellen, jotta voit varmistua niiden tasaisuudesta. Sitten voit ommella ne yhteen muodostaen niistä jakun kappaleita, pidä kuitenkin mielessä että sivusaumat eivät tule olemaan suorat vaan siihen voidaan tarvita joitakin ylimääräisiä kuusikulmioita. Sen jälkeen on enää pingotus ja noin kahdensadan yhteenompelusta muodostuneen langanpään päättely (muista että langassa on kaksi päätä yllätysten minimoimiseksi). Kun tämä kaikki on tehty, tekeleesi saattaa muistuttaa etäisesti Odd Mollyn Potholder Jacketia.

Vaikka minä ahkeroinkin mökillä näiden lappusten parissa, jotkut sentään osasivat ottaa lomalla rennosti.
Even though I was hooking all weekend in summer cottage, some could at least unwind.

29.04.2007 - 13:36
Olen viettänyt täällä itsekseni myssyviikkoa (ja hommaillut kaikkea muutakin kummallista, jota en edes kehtaa paljastaa).

Suurin osa ajasta on mennyt tenttiin lukemiseen ja lukemisen välttelyyn huuhailemalla ympäri kämppää. Kisu on ollut hyvänä apuna.