Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Kirjoittaja
Kirjoituksia, maalauksia, neulomuksia ja kaikkia muitakin käsitöitä mitä kuvitella saattaa. Writings, paintings, knittings and all handicrafts I can imagine
13.10.2007 - 15:07
Pitkästä aikaa osallistun luovaan lauantaihin. Aiheena oli matka.

Mielessäni on jo jonkin aikaa pyörinyt Islanti. Kelistä tänään tuli mieleen eräs kaunis, aurinkoinen päivä kyseisellä saarella, jolloin sain päähäni, että kaupungin vieressä olevalle vuorelle on kiivettävä. Sinne kulki tie, joten kovin hankalaa kiipeilyä se ei ollut. Matka oli kuitenkin pitkä, ja moni ohi menevä auto ehti tarjota kyytiä ja tottakai paikalliset katsoivat kuin hullua, kun kieltäydyin ja sanoin olevani kävelemässä. Päivä oli mahtava, alhaalla maat olivat jo sulat ja hiukan vihreääkin pilkisteli, mutta rinteet olivat vielä lumiset.

Tuska tulee, kun tuo meidän skanneri ei ymmärtänyt taaskaan, että tässä kuvassa ON värejä, siis muutakin kuin punaista (eikä se punainenkaan ole anilliinia). Näin skannattuna ei siis näy etualan vihreää, tai jos jotakin näkyykin, se näkyy keltaisena. Ärrh. Photoshopillakaan ei tulleet näkyviin. Piirretty mustalla ohuella tussilla, väritetty puuväreillä. Muistelen samoja ongelmia olleen edellisen kerran, kun yritin samalta reissulta otettua muokkaamaani kuvaa skannata, ei taida vaan tykätä Hlíðarfjallista.
13.05.2007 - 21:20
Sorge vaan, kun näitä postauksia tippuu koko ajan.

Otsikko Ihana toi mieleeni pitkäpistotyön, jonka tein aikaa sitten Kisusta. Kyllä tämäkin on pakko olla kuvataidetta, vaikka saakin värinsä langoista.

Sitäpaitsi skannerin välissä rytyllään oleva kangas antaa sille kivat raamit.
29.04.2007 - 14:54
Näin Luovan lauantain aiheen, löysin öljypastellit ja Mirón itsestäni.

Se oli tosi hauskaa!
01.04.2007 - 14:17


Välineinä tussit, lyijykynä ja vaaleansininen väriliitu.

Pilan tekijä voi itsensä tästä kuvasta tunnistaa ja naukaista toisenkin kerran, vain kovempaa. Aprillia, joo joo.
03.03.2007 - 12:18
Tämä on siis tämän luovan lauantain tulkinta aiheesta tippa.

Välineinä vesivärit, vahavärit, näppärät sormet ja liima.
17.02.2007 - 15:47

Välineet ja materiaalit: Epäonnistunut valokuva heinäpellosta, surkea tulostin joka tulostaa vain harmaita ja kellertäviä viiruja, musta tussi ja vihreä puuvärikynä, josta katkesi koko ajan terä. Lisänä huono skanneri, joka ei ymmärrä vihreän ja keltaisen eroa.

Osallistun silti.